Kingis kermajäätelöpuikko Original vanilja 53 g

2,44/
(45.99€/kg)

Kingis – suurella sydämellä. Rakastettu klassikkojäätelö Kingis on hurmannut jo yli 40 vuotta suomalaisia jäätelönsyöjiä suurella sydämellä. Ingman Kingis Original Vanilja -jäätelöpuikko on takuuvarma valinta vuodesta toiseen, siinä missä Kingis -jäätelöiden vaihtuvat uutuusmaut hurmaavat herkullisuudellaan. Puikkojäätelöiden lisäksi Ingman Kingis on laajentunut uusiin tuotemuotoihin ja voit nyt herkutella Kingis-puikon lisäksi Kingis-keksijäätelöllä -tuutilla ja jälkiruokajäätelöllä. Kingiksellä on suuri sydän ja pilke silmäkulmassa ja se haluaa kannustaa kaikkia suurisydämisiin tekoihin. Kingis on tehnyt useana vuonna yhteistyötä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa ja on vuoden 2022 Mielinauha -keräyksen yhteistyökumppani. Meillä Ingmanilla on sydämen asia olla mukana tekemässä hyvää, joka kestää jäätelöäkin pidempään. Ympäristön hyvinvoinnin lisäksi välitämme aidosti ihmisten hyvinvoinnista – erityisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden. Haluamme tehdä yhteiskunnassa hyvää auttamalla heitä, joiden elämästä syystä tai toisesta puuttuu ilonaiheita. Vuosittain osallistumme hyväntekeväisyysyhteistöihin eri tahojen kanssa. Ingman -jäätelöt ovat olleet osa suomalaisten kuluttajien elämää jo yli 40 vuoden ajan. Meillä on vahva yhteys kaikenikäisten jäätelörakastajien kanssa ja haluamme jatkaa ilon hetkissä mukana olemista. Jäätelövalikoimastamme löytyy tuttuja klassikoita ja jännittäviä uutuuksia, joita kehitämme muuttuvien makujen mukaan, juuri suomalaiseen makuun sopivaksi. Ingmanin ja Unileverin jäätelöt luovat päivittäin ympäri maailmaa onnen hetkiä ihmisille. Juhlistamme tätä toimintaa sponsoroimalla virallisesti Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen ratkaisuverkoston (SDSN) onnellisuusraporttia. Sponsorointisopimus on uusin askel Unileverin sitoutumisessa kansallisten onnellisuustasojen nostamiseen. Se on osa meidän pyrkimystä korostaa ihmisten välisten sosiaalisten yhteyksien merkitystä onnellisuuden lisäämisessä.
Ingman haluaa tuoda ihmisiä yhteen jäätelön avulla ja levittää onnellisuutta sosiaalisten yhteyksien kautta.

Tuotetunnus: 6438200400032 Osastot: , , ,

Kuvaus

Alkuperämaa/valmistusmaa

Suomi

Valmistaja

Unilever Finland OY
PL 254, 00101 Helsinki
www.ingman.fi
puh. 010 7590 750

EAN-koodi

6438200400032

Huom. Tilausvalikoiman tuotteet tulee aina noutaa Saariston Puodilta. Tuotetta ei lähetetä postitse.

Hiio hoi! 👋 Kesäkausi 2023 on nyt tullut päätökseen! Kiitoksia kaikille asiakkaillemme mahtavasta kesästä ja lukuisille yhteistyökumppaneillemme. Nähdään taas vappuna 2024! ❤️

Kesää 2024 odotellessa nappaa haltuun Puodin Whatsapp-kanava tästä linkistä! Viimeisimmät uutiset ja kuumimmat vinkit viestitään uudella kanavalla 😎

1

Ostoskori

    Tuote Hinta Määrä Yhteensä
× Semper Fruktmums omena mansikka ja mustikka 110g alkaen 6kk Semper Fruktmums omena mansikka ja mustikka 110g alkaen 6kk 1,74
-
+
1,74
Tyhjennä ostoskori

Ostoskori on vielä tyhjä...