Ingman jäätelö 1l mango-meloni laktoositon pa

4,20/
(4.2€/l)

Ingman on jo vuosikymmenten ajan valmistanut jäätelöitä suomalaiseen makuun. Uusien makujen luominen ja olemassa olevien jatkuva kehittäminen takaavat onnistuneen jäätelöelämyksen vuosi toisensa jälkeen. 1L -jäätelöpakkaus on mainio tapa jakaa herkutteluhetki perheen tai kavereiden kesken. Ingman Mango-Meloni laktoositon on jäätelö vailla vertaa. Jäätelö ilostuttaa niin arjen pienissä hetkissä kuin suuremmissa juhlissa. Jäätelövalikoimasta löytyy vaihtoehtoja jokaiseen makuun ja kaikkiin tilanteisiin. Ingman kuuntelee suomalaisia, tekee jatkuvaa tutkimusta ja seuraa maailman ruoka-alan trendejä. Näin syntyvät parhaat maut ja suomalaisten suosikkijäätelöt. Meillä Ingmanilla on sydämen asia olla mukana tekemässä hyvää, joka kestää jäätelöäkin pidempään. Ympäristön hyvinvoinnin lisäksi välitämme aidosti ihmisten hyvinvoinnista – erityisesti lasten, nuorten ja lapsiperheiden. Haluamme tehdä yhteiskunnassa hyvää auttamalla heitä, joiden elämästä syystä tai toisesta puuttuu ilonaiheita. Vuosittain osallistumme hyväntekeväisyysyhteistöihin eri tahojen kanssa. Ingman -jäätelöt ovat olleet osa suomalaisten kuluttajien elämää jo yli 40 vuoden ajan. Meillä on vahva yhteys kaikenikäisten jäätelörakastajien kanssa ja haluamme jatkaa ilon hetkissä mukana olemista. Jäätelövalikoimastamme löytyy tuttuja klassikoita ja jännittäviä uutuuksia, joita kehitämme muuttuvien makujen mukaan, juuri suomalaiseen makuun sopivaksi. Ingmanin ja Unileverin jäätelöt luovat päivittäin ympäri maailmaa onnen hetkiä ihmisille. Juhlistamme tätä toimintaa sponsoroimalla virallisesti Yhdistyneiden kansakuntien kestävän kehityksen ratkaisuverkoston (SDSN) onnellisuusraporttia. Sponsorointisopimus on uusin askel Unileverin sitoutumisessa kansallisten onnellisuustasojen nostamiseen. Se on osa meidän pyrkimystä korostaa ihmisten välisten sosiaalisten yhteyksien merkitystä onnellisuuden lisäämisessä. Ingman haluaa tuoda ihmisiä yhteen jäätelön avulla ja levittää onnellisuutta sosiaalisten yhteyksien kautta.

Tuotetunnus: 8711327380547 Osastot: , , ,

Kuvaus

Säilytys- ja käyttöohjeet

Säilytys -18°C tai kylmempi

Alkuperämaa/valmistusmaa

Suomi

Valmistaja

Unilever Finland OY
PL 254, 00101 Helsinki
www.ingman.fi
puh. 010 7590 750

EAN-koodi

8711327380547

Huom. Tilausvalikoiman tuotteet tulee aina noutaa Saariston Puodilta. Tuotetta ei lähetetä postitse.

Hiio hoi! 👋 Kesäkausi 2023 on nyt tullut päätökseen! Kiitoksia kaikille asiakkaillemme mahtavasta kesästä ja lukuisille yhteistyökumppaneillemme. Nähdään taas vappuna 2024! ❤️

Kesää 2024 odotellessa nappaa haltuun Puodin Whatsapp-kanava tästä linkistä! Viimeisimmät uutiset ja kuumimmat vinkit viestitään uudella kanavalla 😎

0

Ostoskori

    Tuote Hinta Määrä Yhteensä
Tyhjennä ostoskori

Ostoskori on vielä tyhjä...